Kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaus ja uusiminen pitävät katon tiiviinä ja toimivuuden kohdallaan
Kattoikkunan, kattovalokuvun sekä kattoluukun korjaus ja uusiminen on tärkeää katon käyttövarmuuden ylläpitämiseksi. Koska kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut lukeutuvat kaikki katon suurimpiin läpivienteihin, on niiden rooli katon toimivuudessa ja tiiveydessä olennainen. Laadukkaista kattoluukuista ja -ikkunoista on paljon iloa ja käytännön hyötyä katolle. Kattoikkunat ja kattovalokuvut esimerkiksi tuovat huoneeseen kaivattua luonnonvaloa, lisäävät avaruutta, viihtyisyyttä ja tilantuntua, ja vaikuttavat siten myönteisesti asumismukavuuteen. Lisäksi niistä voi olla apua tuuletuksessa. Kattoluukku, eli huoltoluukku tai katon tarkastusluukku, puolestaan tarjoaa huoltotöiden yhteydessä asianmukaisen tarkastusreitin kattorakenteisiin ja yläpohjaan. Tarpeen tullen se myös toimii hätäpoistumistienä vaikkapa tulipalon sattuessa. Kattoikkunoista, -luukuista ja -kuvuista on pitkän aikavälin hyötyä tietysti vain, mikäli ne pidetään kunnossa säännöllisillä huolloilla ja ajoittaisilla korjauksilla. Jos katon läpivienti nimittäin vuotaa, tai jos siinä on muita toiminnallisia tai rakenteellisia haasteita, on koko rakennuksen hyvinvointi vaarassa, etenkin mikäli vesi pääsee vuotamaan kattorakenteisiin saakka. Kosteusvauriot, lahohaitat ja homeongelmat väistät vaivattomasti teettämällä ajoissa kattoikkunan, kattovalokuvun sekä kattoluukun korjaukset ja uusimiset.
Plus Kattopalvelu toimittaa kaikki katon läpivientityöt lujalla ammattitaidolla sekä varmoin ottein. Huollamme, tiivistämme, korjaamme ja uusimme eri valmistajien kattoikkunat, -kuvut sekä -luukut, ja laadukas avaimet käteen- palvelumme ulottuu kaikille materiaaleille, kattomuodoille sekä rakennustyypeille. Tunnemme hyvin niin peltikatot, tiilikatot, huopakatot kuin palahuopakatotkin, harja-, auma-, pulpetti- ja mansardikatot, loivat ja jyrkät profiilit, korkealla ja matalalla sijaitsevat kohteet. Kattotaitureiltamme löytyy laaja-alainen ymmärrys katon toiminnasta ja rakenteesta sekä pitkän linjan kokemus kattoläpivientien asennuksesta, korjauksesta ja uusimisesta – tiedämme tarkalleen esimerkiksi, miten kattoluukun rakentaminen tasakatolle eroaa samasta työstä harjakatolla. Meille ovat tulleet uramme aikana tutuiksi kaikenkokoiset ja -tyyppiset rakennukset: omakotitalot ja paritalot, kesämökit ja autotallit, pihavarastot ja saunamökit. Kun tilaat kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjauksen ja uusimisen meiltä, on kattosi turvallisissa käsissä.
Kattoläpivientitöiden lisäksi hoidamme taidolla kuntoon kaikki muutkin katon asennukset, huollot, paikkaukset, korjaukset ja remontit. Kokonaisvaltaiseen palveluumme kuuluu aina myös katon yleiskatsaus veloituksetta, olipa sillä kertaa tilaamasi toimenpide pieni tai suuri. Kun siis tulemme kattovalokupua korjaamaan tai kattoluukkua uusimaan, niin samalla katsastamme katoltasi muutakin, kuten läpivientejä, saumoja, pellityksiä ja läpivientejä. Mikäli se rakenteiden puolesta on mahdollista, silmäilemme myös yläpohjan ja aluskatteen tilanteen käyntimme yhteydessä. Jos jokin katon osa-alue kaipaa huomiota tai korjausta, saat meiltä asiasta tiedon, ja annamme edullisen tarjouksen näistäkin kattotöistä. Tavoitteemme on aina kattosi täysi toimivuus harjatiivisteestä räystäspelteihin ja yläpohjaan saakka.
Kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus sekä uusiminen kannattaa tehdä ajoissa. Korjaus säästää selvää rahaa, kun nykyisten läpivientien käyttöikää saadaan hilattua ylöspäin, ja rakenteet pysyvät muutenkin vahvoina ja terveinä sekä isommilta remonteilta turvassa. Kun kattoläpiviennit sitten viimein uusitaan, saadaan katon energiatehokkuus entistä paremmaksi ja asumismukavuus kasvamaan entisestään. Kun Plus Kattopalvelu toteuttaa kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaukset sekä uusimiset, lopputulos on sään- ja katseenkestävä, eikä katto joudu kärsimään ikävistä asennusvirheistä tai muistakaan epäkohdista. Sivujemme kautta voit hakea kuluihin joustavampaa rahoitusta tarpeen mukaan, ja meillä teetetyt kattotyöt kuuluvat myös kotitalousvähennyksen piiriin yksityisasiakkaan verotuksessa. Kun kattoikkuna tai kattoluukku vuotaa, älä anna tilanteen eskaloitua laajoiksi lahovaurioiksi, vaan minimoi kosteushaitat ja muut pahemmat ongelmat tarttumalla ajoissa toimeen. Teetä läpivientityöt laadukkaasti alan parhaalla palvelulla – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjauksesta ja uusimisesta!
Jos kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa, voi syitä olla monia ympäristön rasituksista rakenteellisiin ongelmiin
Kun kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa, saattaa seurauksena olla vakava kosteusvaurio. Kattoikkunoilla ja kattovalokuvuilla on ehdottomasti paikkansa katolla – kuten aiemmin totesimme, voivat ne vaikuttaa merkittävästi huonetilan ilmeeseen, valoisuuteen ja viihtyisyyteen. Kääntöpuolena on kuitenkin se, että tällaiset kooltaan suuret kattoläpiviennit ovat suhteellisen alttiita vuoto-ongelmille. Sen vuoksi katon läpivientien säännöllinen tarkastus, puhdistus, tiivistys ja muut huoltotoimet ovat tärkeä osa vuotojen ennaltaehkäisyä. Kattoikkunoita ja kattovalokupuja kuluttavat paitsi ajan vääjäämätön kulku, myös monet ympäristöstä tulevat ulkoiset rasitukset. Sääolosuhteiden sekä lämpötilojen vaihtelu iskee voimalla läpivienteihin ja niiden tiivistyksiin. Sade- ja sulamisvedet pyrkivät ujuttautumaan sisään liitoskohdista, ja talvisin rasitusta aiheuttaa lisäpainoksi kasaantuva lumi ja jää. Kun kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa, syy löytyy usein läpiviennin valskaavasta tiivisteestä, mutta kyse voi olla myös esimerkiksi alkuperäisessä asennuksessa tehdyistä virheistä tai katon rakenteellisista ongelmista, kuten puutteista tuuletuksessa tai eristyksessä. Kattovuoto kattoikkunan tai kattovalokuvun kohdalla on vaaran paikka koko rakennuksen terveydelle – vesi voi tällöin vuotaa asuintilaan, rakenteisiin tai pahimmassa tapauksessa molempiin.
Plus Kattopalvelulta saat ammattitaitoisen avun, kun kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa. Jos läpivienti vuotaa asuntoon, vaurio on tavallisesti helppo havaita ja vaivaton paikantaa. Yleensä ongelman syynä ovat tällöin kattoikkunan tai kattovalokuvun omat vaihtokuntoon hapertuneet tiivisteet. Läpiviennin tiivisteet pysyvät toimivina niin kauan kuin ne ovat kimmoisia ja joustavia; kun tiiviste hajoaa tai kovettuu, menetetään samalla sen vedeneristyskyky. Vanhoista ja virttyneistä tiivistyksistä pääsee ohi vettä, pölyä ja likaa, ja lisäksi lämmintä ilmaa päätyy valskaavista läpivienneistä karkaamaan tarpeettomasti ulos, jolloin syntyy myös lämpöhukkaa, joka nostaa energiakustannuksia. Kun kattovuoto johtuu kuluneista tai vioittuneista tiivisteistä, korjaamme tilanteen vaihtamalla ne uusiin ja hyväkuntoisiin. Aina kun mahdollista, käytämme tiivistykseen valmistajan omia, alkuperäisiä tiivisteitä, mutta mikäli niitä ei ole saatavilla, ei hätää – kokeneet kattotaitajamme suoriutuvat työstä moitteettomasti myös elastista saumausmassaa käyttäen.
Kun kattoikkuna tai kattovalokupu vuotaa rakenteisiin, vaaditaan astetta kattavampaa läpiviennin paikkausta. Jos merkit viittaavat siihen, että kosteutta on päässyt katon alempiin osiin, puramme läpivientiä ympäröiviä rakenteita, jotta pystymme tarkistamaan tilanteen ja todentamaan mahdolliset vauriot. Ryhdymme tarvittaviin kunnostustoimiin: kuivaamme tai uusimme kastuneet rakenteet, vaihdamme huonokuntoiset eristevillat ja niin edelleen. Mikä tärkeintä, selvitämme alkuperäisen syyn ongelmaan – onko kyseessä kenties hajonnut aluskate tai puutteet tai virheet katon ja sen läpivientien alkuperäisessä asennuksessa? Kattoläpiviennin kohdalta saattaa paljastua esimerkiksi, että aluskatteen ylösnosto on jätetty kokonaan tekemättä, vaikka se on katon tiiveydelle täysin välttämätön. Meiltä saat myös aluskatteen siistit ja kestävät paikkaukset sekä katon asennusvirheiden korjaukset.
Toisinaan törmäämme kattoikkunan tai kattovalokuvun kohdalla suoranaiseen rakenteelliseen ongelmaan. Jotta ylimääräinen kosteus saataisiin toivotulla tavalla katolta poistumaan, tulisi vesikatteen ja aluskatteen välisen tuuletusraon jatkua yhtenäisenä koko katon laajuudelta, harjalta räystäille saakka. Kattoläpivienti on kuitenkin saatettu rakentaa siten, että vinoilla katto-osuuksilla yläpohjan tuuletus joko on kattoläpiviennin kohdalla äärimmäisen heikkoa tai sitten se katkeaa kokonaan. Puutteet yläpohjan eristyksessä ja ilmavuodot kattoikkunan rakenteissa voivat saada aikaan, että kosteus jää viipymään yläpohjaan ja tiivistyy läpivientiä ympäröiviin rakenteisiin. Myös tuuletusväliin saattaa muodostua jäätä. Välikaton tuuletukseen tai eristykseen liittyvät ongelmat voivat koitua katon kohtaloksi, varsinkin, jos vettä jo vuotaa katon alempiin osiin ja kosteudenpoistoa tarvittaisiin entistä kipeämmin. Kun toteutamme kattoikkunan ja kattovalokuvun korjauksen tai uusimisen, kartoitamme samalla kokonaisvaltaisesti yläpohjan kunnon ja toimivuuden. Teemme myös mahdollisesti tarvittavat parannukset, muun muassa kattoikkunan ja kattovalokuvun höyrynsulun tai eristeiden korjaukset ja uusimiset.
Kun kattoluukku tai tarkastusluukku vuotaa, vaihdamme valskaavat tiivisteet ja paikkaamme kärsineet läpiviennit
Kun kattoluukku tai tarkastusluukku vuotaa, on kosteusvaurion riski jälleen konkreettinen. Kuten kattoluukku tai kattovalokupu, myös kattoluukku voi vuotaa sekä huonetilaan että rakenteisiin. Kattoluukulla, eli katon tarkastusluukulla, on tärkeä tehtävä hoidettavanaan huoltokäyntien helpottajana. Kattoluukku nimittäin mahdollistaa asianmukaisen reitin yläpohjaan välikaton tarkastusta varten, kuten yleiset rakentamistapaohjeet edellyttävät järjestämään. Kattoluukkua nimitetään toisinaan myös paloluukuksi, sillä sitä voidaan hyödyntää tarpeen mukaan hätäpoistumistienä esimerkiksi tulipalon sattuessa. Kattoluukun korjaus ja uusiminen voi pitää sisällään kaikenkokoisia toimenpiteitä tiivisteiden vaihdosta laajempiin lahovauriosaneerauksiin. Niin kuin läpivientitöissä muutenkin, myös kattoluukun korjauksessa ja uusimisessa onnistuneen lopputuloksen takana on kattava ymmärrys katon rakenteesta, vahva tuotetuntemus sekä kokemuksen suoma varmuus.
Kun kattoluukku tai tarkastusluukku vuotaa, täytyy ryhtyä vastaaviin toimiin kuin kattoikkunan tai kattovalokuvunkin kohdalla. Selvitämme siis syntyneiden vaurioiden luonteen ja laajuuden sekä etsimme kattovuodon perimmäisen syyn. Tarvittavat korjaustoimet katsomme aina käsissä olevan ongelman mukaan. Kattoluukku voi vuotaa hapertuneiden tiivisteiden tai huonokuntoisen aluskatteen vuoksi. Aluskate saattaa olla vuosikymmenten kosteuden haperruttama, vanhuuttaan reikiintynyt tai mekaanisesti vaurioitunut. Vuoto-ongelmat uudessa aluskatteessa puolestaan viittaavat yleensä asennusvirheisiin, esimerkiksi niin että jo aiemmin mainittu ylösnosto on syystä tai toisesta jätetty puolitiehen. Läpiviennin kohdalle aluskatteeseen tehty reikä tai leikkaus ei riitä, vaan jokainen kattoläpivienti tulee tiivistää aluskatteen ylösnostolla. Toisin sanoen aluskate nostetaan ylös läpivietyä kappaletta vasten ja kiinnitetään siihen tiiviiksi kaulukseksi, ja lisäksi läpivientiin asennetaan vielä omat erityiset tiivistekappaleensa. Saat meiltä kattoluukkujen korjaukset ja uusimiset kattavalla palvelulla: vaihdamme kuluneet tiivisteet, suoritamme aluskatteiden ylösnostot, tiivistykset sekä tarvittavat uusimiset, ja tilanteen mukaan teemme myös läpiviennin paikkaukset, kosteusvauriokorjaukset sekä vaativatkin rakennemuutokset.
Toisinaan kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjauksen ja uusimisen sijaan saatetaankin päätyä poistamaan kattoläpivienti kokonaan. Syynä voivat olla niin henkilökohtaiset mieltymykset kuin puhtaasti käytännön kysymyksetkin. Ehkei kattoikkunalle tai kattovalokuvulle enää yksinkertaisesti ole käyttöä, tai se ei istu sisätilassa tehtyihin muutoksiin. Tai kenties katon huoltoa halutaan helpottaa tulevia vuosia ajatellen. Poistamme tarpeettomiksi käyneet kattoläpiviennit luotettavana laatutyönä, huomioiden katon materiaalin, mallin ja rakenteen. Jos kattoluukku toivotaan poistettavan katolta, varmistamme, että yläpohjaan löytyy asianmukainen pääsy muuta kautta. Käymme läpi ja korjaamme katon huolellisesti poistettavan kattoläpiviennin kohdalta, ja asennamme kerros kerrokselta tilalle muuta kattoa vastaavan rakenteen aluskatteineen, laudoituksineen, rimoineen sekä vesikatteineen. Jos rakenteissa näkyy merkkejä kosteudesta, katsastamme ja kunnostamme vauriot sekä selvitämme, mikä alun alkaen on aiheuttanut ongelman – oliko kosteus peräisin nimenomaan poistettavasta kattoläpiviennistä, vai onko aihetta ryhtyä kattavampiin korjaustoimiin?
Kun kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus sekä uusiminen hoidetaan ajoissa ja asianmukaisesti, katto pysyy kestävänä ja käyttövarmana. Kattoläpiviennit palvelevat hyvin tehtävissään valon tuojina, ilmanvaihdon kohentajina, huollon helpottajina sekä energiatehokkuuden ja katon kokonaisvaltaisen toimivuuden parantajina. Ehjä katto pitää vesivahingot poissa ja rakenteet turvassa, eikä remonttitoimiin tarvitse alkaa ennen aikojaan. Meiltä löytyy laaja-alainen tietotaito ja käytännössä hankittu ammattiosaaminen kattoläpivientien korjaukseen ja uusimiseen, joten kun haluat katollesi parasta palvelua, valitse meidät. Kattoikkunan, kattovalokuvun sekä kattoluukun korjaus ja uusiminen laadukkaana avaimet käteen- palveluna ja takuutyönä – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon läpivientitöistä!